Näädät

Nuti
S. 2.3.2010
Uros
(Kastroitu)


Nuti on mamman muffukka. Nuti tuli asuttamaan ja hajustamaan tätä taloutta Liettuasta asti 2010 vuoden alku puolella! Alusta asti se on ollut maailman rakastettavin näätä, ei mitään puremisongelmia tai muutakaan niin kuin yleensä näillä vauveleilla on tapana. Se oli hyvin käsikesy alusta asti, ja tosiaan en muista että se olisi ikinä, purrut minua tai ketään muutakaan, mitä nyt leikillään tietysti.
Nuti on suhteellisen pieni näätyläinen, varsinkin urokseksi, kesäpaino on siinä puolentoistakilon kohdilla, ja talvella se painaa n.2kg. Sitä ei ole tullut kyllä punnittua varmaan sen jälkeen kun vuoden on täyttänyt, että en tiedä onko venynyt mihinkään suuntaan, läskimmältä se ainakin näyttää kun ennen :D
Nuuppa on hyvin leikkimielinen, ystävällinen ja laiska eläin, se on veltto kuin mikäkin ja leikkiessäänkin vain vyöryy eteenpäin sivusuunnassa, ainoa mistä tunnistaa kumpi on pää ja kumpi häntä, on luultavasti ammollaan oleva suu joka yrittää hamuilla jotain millä leikkiä. Yleensä kyllä Nuti on se jolla leikitään, Nava pitää sitä hyvin naurunalaisena ja riepottaa reppanaa miten sattuu, eikä Nuti oikein pysty edes puolustautumaan hitaudensa ja älynystyröiden puutteellisuuden vuoksi.
Näiden kanssa ei ole mitään harrastuksia, ovat aivan aidosti kotipötköjä, ei näyttelyitä, eikä missään tapahtumissakaan olla noiden kanssa koskaan vierailtu. Ulkona käydään sillointällöin, varsinkin nyt se on helpompaa kun on muutettu omakotitaloon. Nutia pystyi pitämään irti ainakin vuosi sitten, se tuli joko huudettaessa ja jossei sillä niin viimeistään salamanakkina se oli paikalla kun laittoi vinkulelun vinkumaan. Nuti on vinkulelufriikki, se tekisi mitä vain että saisi leikkiä vinkuleluilla yötäpäivää, sen harmiksi ne ovat aika harvinaista herkkua.
 
 

Nava
S. 9.7.2010
Naaras
(Steriloitu)

 


Nava on pirullinen ötökkä! Nava on tullut minulle kodinvaihtajana vuoden ikäisenä, alkujaan se on ilmeisesti Virosta, mutta kukaan ei tiedä siitä sen enempää mitään. Luonteen ja ulkonäön perusteella eräs frettikasvattaja epäili Navassa olevan mahdollisesti tarhahilleriä, eli se voisi olla jonkin sortin hypridi, mutta sitä tuskin saamme koskaan tietää. Mutta samapa se, Nava on valloittava otus, joidenkin meilestä vähemmän, mun mielestä enemmän!
Nava on siis aika mielenkiintoinen persoona. Se puree, se puree KOVAA. Mua se ei pure, joskus aikoinaan joo, mutten enää edes muista koska se olis mua purrut viimeksi.
Kaikkia muita se sitten pureekin oikeastaan poikkeuksetta, varsinkin äitini on Navan lempiherkku, sitä on mukava purra, ihan reijille asti, ja voitte kuvitella millaista jälkeä tekee koiran purukalusto, kymmenen kertaa terävämpänä ja tietysti vähän pienempänä, ei kovin mukavaa, uskoisin.
Mut aaaaw on se Nava niin söpö mussu, aamulla kun menen vessaan (näätien ruuat, nukkumapaikka ja kaikki muu tärkeä on vessassa), tulee Nava ensimmäisenä kopastaan, kiipeää housunlahjetta pitkin syliin ja tulee antamaan karheita pusuja nenään<3 Hempeilyjen jälkeen se kaivelee kaikki taskut mitä se vaatteista löytää herkkujen toivossa, yleensä otan vessaan aina jotain pientä purtavaa mukaan että saa raukka sen mitä taskusta etsiikkin. Sen jälkeen kun kaikki taskut on tutkittu, kiipeää neiti takaisin syliin ja rupeaa torkuille, tässä vaiheessa Nuti yleensä raottaa ehkä vaivaisesti silmiään ja toteaa että joku tuli, jatkaen uniaan.
Nava on kova putisemaan, niin vihaisena, iloisena kuin ihan millä vain mielentilalla. Yleensä kuitenkin silloin kun se on todella vihainen kun sitä on komennettu tekemästä jotain, taai silloin kun se riepottaa Nutia mennen, tullen ja palatessa ja pomppii onnesta soikeanan ihania näätähyppyjä.
Mamman pikkupiru!
 
 
 
 
(Edesmenneestä Käpästä tulossa esittelyä jossain vaiheessa)





0 kommenttia:

Lähetä kommentti